TULEVAISUUS

Mihin #digiteatteria tarvitaan?

Historiallisesti teatterin sisältämä esiintyjän ja katsojan välinen suhde ei ole vuosien saatossa muuttunut juurikaan. Yhtenä esityksen määritelmänä voidaan pitää perustilannetta, jossa B katsoo kun A esiintyy. Tämä lienee pelkistetyin kuvaus esityksen peruselementeistä. Jos tämä on ollut pysyvää, niin esityspaikat ja konteksti ovat vaihdelleet sitäkin enemmän. Tämä on myös #digiteatterin toiminnan lähtökohtana: A:n ja B:n välisen vuorovaikutuksen vaaliminen uudessa esitysympäristössä ja -kontekstissa. #digiteatteri vie teatterisisältöjä sellaisiin kanaviin, joissa niitä ei vielä juurikaan ole ja pyrkii kohentamaan esittävän taiteen saavutettavuutta, sekä lisäämään dialogisuuttaa A:n ja B:n välille, jota perinteisimmin ymmärrettävä esittämisen muodot eivät sisällä, vaan B:n rooli on varsin passiivinen.

#digiteatterin toimintoja voidaan hahmottaa kolmesta näkökulmasta:

  • itsenäiset taidesisällöt,
  • yleisötyö ja
  • markkinointi.

Näistä Riihimäen Teatterin #digiteatterin keskiössä ovat olleet taidesisällöt ja hankevuoden aikana ollaan keskitytty taiteen tuottamiseen sosiaalisen median kanaviin. Vuoden aikana on kuitenkin havaittu, että jo pelkät itsenäiset taidesisällöt voivat toimia yleisötyön tavoitteiden palveluksessa. Esimerkiksi Valeminä toimi voimakkaassa vuorovaikutuksessa sosiaalisen median yleisöjen kanssa ja tarjosi samalla myös mahdollisuuden työskentelyyn taiteen parissa jaetun tekijyyden kautta. Tässä kohtaa teoksen valittu muoto, joka pyrkii itsenäiseen taiteelliseen kokonaisuuteen, tuki myös Riihimäen Teatterin yleisötyötä.

#digiteatterin sisältöjä on myös voitu hyödyntää Riihimäen Teatterin yleisessä markkinoinnissa ja esityskohtaisessa markkinoinnissa. Nämä kokonaisuudet ovat olleet #digiteatterin tuottamia Riihimäen Teatterin olemassa olevaan ohjelmistoon liittyviä sisältöjä kuten esityspodcastit, sekä Yksin Berliinissä ja Janne Katajan Riihimäkeä käsittelevät TEATTERI-sarjan jaksot. #digiteatteri tuotti paljon valmista taiteellista sisältöä, jota hyödynnettiin hankevuoden aikana Riihimäen Teatterin markkinoinnissa. Yhtenä kehityslinjana #digiteatterin osalta hahmottuu teatterin yleisen markkinoinnin ja #digiteatterin välisen rajapinnan ohentaminen, sekä #digiteatterin sisällöntuotantoon liittyvän markkinoinnin kehittäminen.

Yksinkertaistettuna voidaan todeta, että #digiteatterilla voidaan lisätä teatterin saavutettavuutta paikka- ja aikasidonnaisuutta vähentämällä, lisätä keskustelua esityksen ja katsojan välillä, tuottaa kiinnostavia sisältöjä teatterin perinteisten markkinointivälineiden rinnalle ja tuottaa taiteellisia sisältöjä uudenlaisille esitysalustoille.

Tähän liittyy myös keskustelu teatterin ja taiteen  merkityksestä, paikasta ja tehtävästä: astuuko se sinne, missä ihmiset ovat? On merkityksellistä, että teatteritaide ottaa aktiivista suhdetta sosiaaliseen mediaan ja digitaalisiin alustoihin, kuin myös digitaalisiin välineisiin joita fyysisellä näyttämöllä voi haltuunottaa. Miten taide suhteutuu tähän sosiaalisuuden, kohtaamisen ja yhdessäolon tapojen muutokseen? Millaisia ajatuksia ja ehdotuksia taiteilijoilla ja teatterilla voisi näissä uusissa välineissä ja kanavissa maailmalle olla?

Maria Oiva: Kulttuuribloggaaja ja someosaaja Marko Suomen näkemyksiä sosiaalisen median käytöstä taidekentällä

Maria Oiva (MO) haastatteli Marko Suomea (MS)

Marko Suomi on Senior Consultant in social media Someco Oy:llä. Hän on toiminut #digiteatterin asiantuntija-apuna sekä vapaaehtoisena osallistujana Valeminä –esityksessä.

Suomi harrastajaa intohimoisesti kirjallisuutta ja pyörittää Iso Mieli -kulttuuriblogia.

MO: Millä tavalla sä olet nähnyt sosiaalista mediaa käytettävän luovien sisältöjen palveluksessa?

MS: Puhutaanko me nyt tuottamisesta, jakamisesta vai julkaisemisesta?

MO: No puhutaan noista kaikista

MS: No ensimmäiseksi tulee mieleen jo valmiiden teosten mainostaminen. Kyseessä voi olla  maalaus, runo, kirja tai esitys, jota tekijät sitten mainostavat.

Toinen tapa on tekemisen prosessin avaaminen. Taiteilija on ottanut kameran mukaan treeneihin ja kertoo, millaista teoksen tekeminen on tai on ollut, tai vaikkapa kirjailija kertoo kirjoittamisen prosessista.

Sitten on jo valmiin prosessin jakaminen. Tuodaan osa jutusta digitaaliseen muotoon siten että se on nähtävissä tai koettavissa digitaalisesti,  poimitaan vaikkapa yksi runo runoteoksesta. Esim. Austin Kleon on hyvä esimerkki tästä.  Tämän kaltainen toiminta tuo lähemmäs teoksen ja samalla sitten myös tekijänkin. Kyseessähän on Kleonin kuratoima juttu häntä itseään innostavista asioista.

Jotkut taiteilijathan myös keskustelevat yleisön kanssa eri alustoilla. Esimerkiksi Twitterissä on kirjailijoita jotka keskustelevat myös muusta kuin kirjoista, ovat ikään kuin läsnä ihmisten kanssa siellä.

Sitten on interaktiiviset taideteokset, joista esimerkkinä vaikkapa juuri Valeminä ja Twitterissä tapahtunut #Titanicilla. Nythän Twitterin luonne on muuttunut, he haluavat painottaa suosittuja sisältöjä enemmän jolloin yksittäiset Twiitit jäävät pyörimään pitempään feedissä. Tämä muuttaa alustan luonnetta taidesisältöjen näkökulmasta jonkin verran.

YLEllä oli Karma -niminen sarja, joka julkaistiin vain Instastoryssa.

Taidemanipulaatio: otetaan jokin teos, erityisesti kuvataiteissa, ja rakennetaan sen päälle jotain, vaikkapa tekstimeemi. Esimerkkinä Instagramissa ja Facebookissa pyörivä Classical Art Memes.

Sittenhän somessa käydään taidepoliittista  keskustelua, esimerkiksi tää KulttuuriVOS -asia on ollu esillä.

Siis kyllä mun mielestä kulttuuri on näkyvissä isostikin kanavissa. Musiikkihan on sitten ihan oma juttunsa vielä.

MO: Jos vertaat perinteistä taiteilijan yleisösuhdetta tällaiseen aktiivisesti somessa toimivan taiteilijan yleisösuhteeseen, niin millaisia ajatuksia se herättää?

MS: On ne aika erilaisia, koska mä voin seurata suoraan sen ihmisen, tämän taiteilijan elämää. He ovat siellä ihmisinä, me voidaan jutella niitä näitä, ja myöskin heidän taiteestaankin. Mitä mieltä olen vaikkapa jostain lukemastani kirjasta. Ennen kontakti otettiin lähinnä kustantamon tai jonkun vastaavan välikäden kautta. Siinä kyllä tietty taiteilijamystiikka katoaa. Että toi suuri taiteilija on ottanut kuvan Alepan kassista kauppareissullaan, sehän tuo sen ihmisen arkiseksi. Taiteilijan henkilökohtaiset mielipiteethän voi muuttaa suhdetta tyypin taiteeseen, hyvään tai huonoon suuntaan. Eli niitten tyyppien suhteen, jotka somessa on aktiivisena, on oma suhde muuttunut. Nick Cave sanoi jossain haastattelussa, että se on huono homma olla niin saatavilla. Mä en ole tosta ihan varma.

Mä näen sen mahdollisuutena, en negatiivisena kehityksenä. Mä näen sen niin että myös teoksista, tai nimenomaan teoksista ollaan sitä kautta enemmän kiinnostuneita.

MO: Miten eri kanavien ominaispiirteitä voisi sun mielestä parhaiten hyödyntää esim. tarinankerronnallisesti?

MS: En ihmettele, miksi Twitterissä on niin paljon kirjailijoita. Se on hyvien sanankäyttäjien media, siis jos vaan sietää sen kaaoksen joka siihen liittyy.

Instagram on visuaalinen alusta eli palvelee hyvin esim. tanssia, kuvataiteita, elokuvaa/videota. Siellähän on myös näitä taiteilijapäiväkirjoja.

En oikein tiedä, mitä mieltä olen Facebookista taidealustana. Se on massiivinen hybridialusta, jossa on tilaa kokeilla eri sisältöjä. Yhteisöllisyyden mahdollisuudethan on periaatteessa Facebookissa valtavat, ja eri sisältöformaattien jakelu. Että ehkä toimii hyvin yleisvälineenä ainakin, esimerkiksi ryhmien tai sivujen kautta ja yleensä jos haluaa laajasti ihmisiä tavoittaa niin kannattaa olla jonkinlainen presenssi siellä. Ja toisaalta siellä on suurin massa yleisöä tavoitettavissa, esim. nyt vaikka Kirjallisuuden ystävät ryhmässä on tuhansia ihmisiä keskustelemassa aktiivisesti.

Linkedin on kiinnostava, jos on kansainvälisiä ambitioita: sieltä headhuntataaan kulttuurialankin ihmisiä.

En tiedä, miten taiteilijat käyttää YouTubea. Itse mä katson lähinnä valmiita sisältöjä kuten musiikkivideoita tai jotain dokkarintyylisiä. Ihan hyvin joku päiväkirjamainen video/sarja voisi toimia taustoittamaan jotain projektia vaikka.

Blogit toimii kyllä edelleen. Tää J.P Koskinen, joka on kirjoittanut tämän Kannibaalien keittokirjan, hänellä on blogi jossa hän kertoo kirjailijan elämästä. Se on tosi kiinnostava, puhuu mm. siitä mitä finlandiapalkinto tarkoittaa kirjailijalle? Mä olin ollut hänen bloginsa tilaajana jo 2 vuotta, ennen kuin luin yhtään hänen kirjaansa. Tässä tapauksessa tekijään oli olemassa jo suhde, vaikkakin yksipuolinen, ennen teoksia. Jälkikäteen aloin seuraamaan häntä myös Twitterissä. Kyllä tällaisia maailmanluokan kirjailijoitakin on siellä aktiivisena, esimerkiksi J.K.Rowling, Stephen King, Margaret Atwood. He ovat kaikki tiukasti kiinni ajassa ja käyvät dialogia.

MO: Voi myös kysyä, miksi näitä somekanavia pitäisi edes käyttää taiteen alustana, nehän ovat läpeensä kaupallisia?

MS: Käyttöehdothan voi tulla tässä vastaan. Eli niissähän, joita kukaan ei koskaan lue, sitoudutaan noudattamaan jotakin. Se pitää tiedostaa. Ja sillä on kaikenlaisia seurauksia sehän pitää tiedostaa.  Jos nainen julkaisee puolialastonkuvan Instagramissa, se sensuroidaan, jos mies tekee saman, sitä ei sensuroida. Juurihan oli tämä juttu, kun FB sensuroi Nick Ut:in ottaman, ehkä maailman kuuluisamman valokuvan, jossa 9 -vuotias Kim Puch juoksee alasti shokissa napalmipommin jälkeen. Sosiaalista mediaa ei kannata käyttää vain ainoana taiteensa kanavana. On syytä olla varmistus, jokin oma sivusto jossa materiaali on tallessa.

Sosiaalisen median alustat ovat yrityksiä, jotka elävät mainosrahalla. Jos tämän kanssa pystyy elämään, niin sittenhän niitä voi käyttää.

MO: Niin, toisaalta, onhan vaikka Maikkari mainosrahalla pyörivä kanava.

MS:Niin. Kyllähän näitä on hyvä aina pohtia. Kuinka paljon niiden avulla tavoittaa ihmisiä? Hyöty/haittasuhde? 2.6 miljoonaa suomalaista on FBssä, ei samaa potentiaalia saa lehti-ilmoituksella. FB ja Google on ne isoimmat. Ne hallitsee toimintaa. On mentävä sinne missä ihmiset on. On paljon ihmisiä, jotka jo hahmottaa maailmaa niin että jokin sosiaalisen median alusta, vaikkapa Instagram, on heidän porttinsa maailmaan. Jos jokin ilmiö ei löydy niistä, sitä ei ikään kuin ole hänelle olemassa. Sitä voi sitten miettiä että millaisen suhteen tähän haluaa ottaa.  

Tästä Googlen ja Teoston välisestä kohusta vaikka: Teosto yritti neuvotella reilumpia korvauksia artisteille. Joku kommentoi sitten että miksi sitten ylipäätään laitetaan ne omat videot sinne jos ei ole kerran reilut ehdot.

Mutta kyllähän se tilanne on nykypäivänä se, että jos sulla musavideo, ja jos sä haluat että joku sen näkee, se on laitettava sinne YouTubeen. Niillä on ikään kuin monopoliasema. Ja sitten päästäänkin heti niihin käyttöehtoihin: niillä on paljon valtaa, eivätkä ehdot välttämättä ole reilut. Voiko niille ehdoille tehdä jotain? Yksilönä ei varmasti voi, mutta etujärjestöt lienee jo toinen juttu.

M.O: Onko somessa mahdollista olla syvällinen?

M.S:Onko normaalikeskustelussa mahdollista olla syvällinen? Sehän on kommunikointia. Ei sosiaalisen median luonne ole se että työnnän sinne jotain ja se on siinä, oleellista siinä on vuorovaikutus, palaute, dialogi. Kaikessa dialogissa on mahdollista olla syvällinen jos haluaa. Sinä päätät itse, mitä sinä sinne laitat. Se on yksi tapa olla yhteydessä toiseen ihmiseen, se mahdollistaa ihan ne samat asiat kun kaikki muukin kommunikaatio. Eri ihmisten kanssa ollaan eri tavoin.

MO: Tuleeko tästä etiikasta muuta mieleen?

MS: Mua kiinnostaa ajatus siitä että millä perusteella algoritmit on tehty, että kuinka eettisiä ne on? Tästä puhutaan aika vähän.

Miten tästä eteenpäin?

Digitaiteilija Maria Oiva jatkaa Riihimäen Teatterin palveluksessa #digiteatterin kehittämistä. Tarkoituksena on vuonna 2018 selkeyttää #digiteatterin tuotannollista ja toimintamallia, sekä tarkentaa tulevaisuuden kehityslinjoja digitaalisten kanavien taiteellisien mahdollisuuksien suhteen. Riihimäen Teatteri etsii aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita toiminnan kehittämiseksi ja pyrkii tarkastemaan uusia #digiteatteri-toiminnan rahoitusmahdollisuuksia. Vuodelle 2019 on olemassa jo alustavia suunnitelmia toiminnan kehittämisestä muutaman yhteistyökumppanin kanssa.

Digitaalinen yleisötyö -hankkeen kautta Riihimäen Teatterin #digiteatterille on kertynyt osaamista ja tietotaitoa taiteellisten sisältöjen tuottamisesta sosiaalisen median kanaviin. Hankkeen aikana kehitettyjen kokonaisuuksien puitteissa on tehty havaintoja sosiaalisten medioiden käytettävyydestä kunkin taiteellisen kokonaisuuden yhteydessä. Näiden havaintojen kautta #digiteatteri kykenee jatkossa määrittelemään taiteelliselle sisällölle parhaiten sopivan sosiaalisen median alustan.

#digiteatterin on tarkotus vakiinnuttaa toimintamalliaan vuoden 2018 aikana ja selkeyttää tuotannollista rakennetta suhteessa Riihimäen Teatterin perustoimintaan. Lisäksi Riihimäen Teatterin aikomuksena on #digiteatterin ansaintalogiikan kehittäminen, jotta toiminta olisi mahdollista myös teatterin perusrahoituksen piirissä.

#digiteatterin puitteissa on suunniteltu toteutettavaksi itsenäinen teoskokonaisuus, joka toteutetaan sekä sosiaalisen median kanavissa että niin sanotuin perinteisen teatterin keinoin. Tämän esityksellisen kokonaisuuden sisällä on tarkoitus kehittää jaettua tekijyyttä ja digitaalista näyttämöä Digitaalinen yleisötyö -hankkeen aikana tehtyjen kokeilujen pohjalta. Merkittävimpänä yksittäisenä suuntana on Valeminästä saatujen kokemusten jatkojalostaminen laajemmaksi teoskokonaisuudeksi.